perjantai 8. maaliskuuta 2013

Paluu Delhiin

Nyt olen taas Delhissa, palasin tanne tana aamuna  35 tunnin junamatkan jalkeen (sen piti kestaa 33 tuntia, mutta juna saapui perille pari tuntia myohassa).

Chennai oli oikein kuuma ja hikinen seka erittainen itikkainen kaupunki. Oli siina kuitenkin oma viehatyksensa. Minulla oli taysi ohjelma paalla koko viikon, jonka siella vietin. Parista ekasta paivasta kerroinkin jo viime viestissani.. Sunnuntaina oli vuorossa Vedenthangal projektissa kaynti. Kyseessa on jarjesto, joka pyorittaa erilaista toimintaa Chennain lahistolla maaseudulla. Paikka jossa kavimme, on yksi kylista, jossa he pyorittavat laksykerhoa ja lasten paivakoti toimintaa. Valitettavasti siella oli juuri jotain draamaa paalla ja paiva meni lahinna tamilin kielista erittain kovaaanista keskustelua kuunnellessa. N. meikalaisen olohuoneen kokoiseen tilaan oli pakkautunut n. 35 ihmista ja heista n. puolien oli omasta mielestaan oltava koko ajan aanessa samanaikaisesti. Tiesin kylla suurin piirtein mista oli kyse, koska minulle tulkattiin asiaa sen verran, mutta kylla se meni minulle yli sietokykyni ja paatin poistua paikalta ulos nauttimaan auringosta ja lammosta. Toki loppujen lopuksi asiat saatiin sovittua... Mutta olisi ollut kiva nahda ehka vahan toimivampi kuvio jarjeston toiminnasta..

Sunnuntai-iltana kun ei ollut muuta ohjelmaa, lahdin kaymaan kauppakeskuksessa Chennaissa. Kauppakeskukset ovat kylla ihan samanlaisia kaikkialla, enka pida niista Intiassa sen enempaa kuin Suomessakaan. Tuolla oli kylla isona plussana se, etta heti kun olin astunut ovesta sisaan (turvatarkastusten lapi, kuten aina kauppakeskukseen mentaessa taalla pain) oli vastassa iso Shahrukhin kuva (Tag Heuer mainos), joka paitsi toi hymyn huulille, auttoi myos suunnistamisessa siina vaiheessa kun halusin paasta pois.. Silloin muistin, etta ei muuta kun etsimaan sita isoa Shahrukhin kuvaa.. :D

Maanantaina taas palasin ICWOn kuvioihin. Menimme vierailemaan sairaalassa, jossa on tarjolla neuvontaa hiv-testien teon yhteydessa. Potilaille annetaan neuvontaa ennen kokeita, samoin kuin jos tulokset ovat positiiviset, he saavat neuvontaa siita, mita sitten seuraa. Kyseessa oli valtion sairaala... En tieda miksi paikka naytti kovin tyhjalta... Intialaisista valtion sairaaloista kuulee kaikenlaista juttua, mutta ainakin tuolla henkilokunta vaikutti oikein patevalta ja asiansa tuntevilta. Iltapaiva kului ICWOn jossain sivutoimistossa, jossa mina ja Surya (paikallinen opiskelija) vietimme iltapaivan vaan istuen, kun tyontekijat tayttivat jotain papereita. Se oli aarimmaisen tylsaa. Onneksi saimme sitten materiaalia luettavaksi, mika oli itse asiassa oikein mielenkiintoista.

Sielta lahdimme sitten bussilla kotia kohti ja piti todeta, etta vaikka intialainen liikenne on jokseenkin kaaottista ja kamalaa, inhoan sita erityisesti silloin jos joudun ylittamaan tieta, niin on siina kylla oma viehatyksensa. Siis nimenomaan siksi, etten oikeasti asu taalla ja joudu esim. kulkemaan joka paiva toihin moisessa kaaoksessa... Suomessa meilla on niin jarjeton maara liikennesaantoja. Kuka ne muka pystyy kaikki muistamaan? Taalla on olemassa vain yksi saanto ja KAIKKI noudattavat sita. Se kuuluu: jos minun kulkuneuvoni on isompi kuin sinun ja mahdollisen kolarin sattuessa se murskaa sinun kulkuneuvosi, niin SINA vaistat. Jos tilanne on toisin pain, mina vaistan. Ok, onhan siina se valtaisa harmaa alue, johon mahtuvat kaikki ne tilanteet, jossa kulkuneuvomme ovat suurin piirtein saman kokoiset... Siita se kaaos.. Toisaalta, Suomessa liikenne on niin tylsaa. Siella on autoja, joissa on aina yksi ihminen kyydissa. Ja lisaa autoja, joissa yksi ihminen kyydissa. Silloin talloin auto, jossa on pari ihmista, sitten taas autoja, joissa on yksi ihminen kyydissa. Siella taalla jokunen bussi ja mopo valissa. Mutta intialaisessa liikenteessa, siella on koko maailman kirjo. Siella menevat autot, mopot, skotterit, riksat, bussit, lehmat, kulkukoirat ja jalankulkijat kaikki iloisessa sekamelskassa. Siina on kylla oma viehatyksensa. Mutta kuten sanottu, vain koska en oikeasti joudu elamaan taalla... Ja siis se tien ylitys... Matkani ICWOn toimistoon oli varmaan max puoli kilsaa, mutta jouduin ylittamaan kaksi isompaa tieta siina matkan varrella, siksipa siihen sai valilla aikaa kulumaan aikamoisen maaran... Myos se jatkuva tuuttailu ja saasteet ovat oikeasti oikein ikavia asioita.

Tiistai minulla oli vapaapaiva jarjestojutuista. Vuokrasin riksan paivaksi ja menin kaymaan Mylaporen temppelissa ja Marina beachilla. Lisaksi kavin viela Government museumissa.

Keskiviikko oli viimeinen paivani Chennaissa ja silloin osallistuin naisten konferenssiin, alueen (Tamil Nadun osavaltion) naisjohtajien konferenssiin, joka oli kyllakin yhta puhetta lukuunottamatta taas kokonaan tamilin kielinen, mika vahan vaikutti kykyyni seurata puheita... Mutta siihen osallistuvat naiset olivat kovasti innoissaan siita, etta siella oli mukana myos ulkomaalaisia (minun lisakseni kaksi kanadalaista opiskelijaa) ja he halusivat tulla kuvatuksi kanssani, en pysynyt laskuissa mukana, kuinka monessa valokuvassa poseerasin.. Samoin he halusivat katella ja tervehtia minua. Se oli itse asiassa aika herttaista.. Siella oli muutenkin todella upea tunnelma, vaikken puheista mitaan ymmartanytkaan... Ja intialaisen vieraanvaraisuuden mukaan, naiset varmistivat, etta siina vaiheessa kun kaikki tonivat kaikkia paastakseen lounaalle, he varmistivat, etta mina paasen joukon ohi ilman suurempaa epamukavuutta.. Se muuten auttoi suuresti, olisin muuten ehka jattanyt lounaan valiin, silla se toniminen oli aika rankanpuoleista. Lounas tarjottiin vasta aika myohaisessa vaiheessa iltapaivalla..

Keskiviikoiltana hyppasin sitten junaan kohti Delhia, ja todellakin tanaan (perjantaina) aamulla yhdeksan aikaan olin perilla Delhissa. Tayden viikon ohjelman jalkeen oli itse asiassa ihan kiva viettaa kokonainen paiva (ja kaksi yota) junassa ja vaan relata, torkkua vahan ja lukea... Nyt vietan viikonlopun taalla Delhissa (sunnuntaina on yksi SCI kokous, johon ajattelin osallistua) ja alkuviikosta suuntamme vihdoin Manojin kanssa kohti Himalajaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti