Delhista eteenpain

Tervehdys Mumbaista, jossa on ihanan aurinkoista ja lamminta Delhin ei-ihan-yhta-aurinkoisen-ja-lampiman jalkeen... Koska saavuin tanne vasta tana aamuna ja olen ehtinyt noin jotakuinkin asettautumaan (ja vahan shoppailemaan ;) ) kerron tassa paivityksesa viela vahan Delhin kuulumisia.

Perjantaina menimme kaymaan nangloi-projektissa, joka on SCI Intian vanha projekti Delhissa. Alunperin kyseessa on ollut slummikoulu, mutta nyt siihen ymparille on tullut niin paljon lisaa asutusta (ja perati metroasema) seka myos julkisia kouluja, ei tarve ko. projektille tunnu olevan ihan sita, mista se joskus oli. En tieda satuimmeko paikalle huonona paivana, kun lapsia oli paikalla niin vahan, vai mista se mahtoi johtua.. Lapset saivat apua laksyihin (kavimme paikalla aamulla ja siella oli paikalla lapsia, jotka kayvat iltakoulua). Meille esiteltiin myos taideteoksia, joita lapset olivat tehneet ja tapasimme taideopettajan. Siella oli tehty kivoja juttuja kierratetysta materiaalista (esim. vesipullot) ja seinalla oli aivan upea maalaus viidakon elaimista, jota lapset tyostavat.

Kavin perjantaina myos naapurissa olevassa Gandhi museossa, jossa oli kattava kokoelma valokuvia koko Mohandasin elaman varrelta. Kuten usein museoissa, siella jaksoi alkupaassa tutustua kaikkeen tarkasti, mutta loppua kohden tuli lahinna juostua kaikki lapi. Se oli kylla niin naapurissa, etta sinne voi joskus menna paremmalla ajalla uudestaan..

Lauantaina Manojin luo saapui hollantilainen vapaaehtoinen, jonka kanssa he ovat reissanneet viimeiset kolme kuukautta ympari Intiaa tutustumassa maattomien oikeuksistaan kaymiin taisteluihin. Oli mielenkiintoista jutella hanen kanssaan ja kuulla nakemyksia ja kokemuksia asiasta (seka saada lukuvinkkeja).

Lauantain paaohjelmanumero oli kayda ostamassa junalippu Mumbaihin. Taalla on sentaan ulkomaalaisille ja NRI:lle (Non Resident Indian, ulkointialaiset) omat lippu jonot ja tietty quota varattu juniin.. Siita huolimatta ei se lipun ostaminen Intiassa ole niin helppoa, kun voisi ehka kuvitella (jos ei esim. satu omasta kokemuksesta tietamaan, etta asiat eivat ole koskaan helppoja Intiassa). Jo heti sisaan lipunmyyntiin astuttuaan moni joutuu eksyksiin... Miksi taalla ei nayta olevan minkaanlaista jonotussysteemia, moni lansimaalainen alkaa jo etsiskella jonotusnumerolaitetta, kun eivathan nuo ihmiset muuten noin rauhallisesti vaan taalla istuisi ympari huonetta... Haha! Mutta ne ihmiset, jotka siella istukselevat, he nimenomaan jonottavat! Pitaa etsia ensimmainen vapaa penkki ja menna siihen istumaan. Sitten aina jonon liikkuessa siirrytaan seuraavaan penkkin ja sitten taas seuraavaan jne... ja tuota jatkuu pari tuntia, niin paaset vihdoin tiskille ostamaan lippua.

Mika viela minun tapauksessani meni niin, etta siihen junaan, johon halusin lipun, ei ollut tyhjia paikkoja ja se kulkee vaan kerran viikossa. No ei se mitaan, onneksi Mumbaihin kylla menee junia koko ajan. Jayaprasad (jonka luona ainakin osan Mumbain ajastani majoitun) oli kuitenkin katsonut nimenomaan sellaisen junan, joka pysantyy Vasaissa, jossa han asuu. Ja nyt jouduin tulemaan Mumbaihin asti ja sitten matkustamaan viela n. puoltoista tuntia (kuulemma, en ottanut aikaa) takaisin pohjoiseen pain. No ei se minua haittaa, mutta tuntui vahan tylsalta Jayaprasadin takia, joka oli joutunut aamuruuhkassa matkustamaan ensin Mumbain asemalle minua vastaan. Ja kylla! Olin sanonut, etta kylla mina voin tulla itsekseni paikallisjunalla, mutta luulen, etta se ei olisi sopinut intialaiseen vieraanvaraisuuteen tai johonkin... koska sanomisiani ei kuunneltu. Myonnan toki, etta minulle se oli huomattavasti helpompaa, kun en joutunut ensimmaiseksi ruveta miettimaan, etta mitenhan mina selvitan, etta miten paasen haluamaani kohteeseen.. Koska kuten jo arvaattekin, ei tuollaiset asiat taalla yleensa toimi yhta helposti kuin Euroopassa (nimim. juuri viime kuussa Amsterdamin ja Antwerpenin valia...)

Sain siis lopulta junalipun sunnuntai-iltapaivana lahtevaan Mumbaihin menevaan yojunaan. Eli sunnuntai paiva minulla oli viela aikaa Delhissa. Kavimme tutustumassa Crafts Museumiin, jossa on heimo- ja kansantaidetta kaikkialta Intiasta. Se oli kiva paikka ja varsinkin ulkona olevat osat, oli oikein miellyttava kiertaa, kun Delhissa oli ehka ensimmaista kertaa ihan oikeasti lammin. Lopulta kavimme viela syomassa Etela-Intialaista ruokaa pienessa ravintolassa.

Sitten olikin aika suunnistaa junalle... Hmmmm... Tahan mennessa olen Intiassa aina matkustanut 2. luokassa junassa, mutta en talla kertaa. Nyt matkustin 3AC luokassa (eli vahan paremmassa, sellaisessa jossa saa ruokaa ja tyynyt teeta ja viltin ja lakanan, eli oikein fiinia). Ja taytyy sanoa,etta en muista aiemmin tavanneeni yhta ikavia ihmisia intialaisissa junissa, kuin talla kertaa... Viereeni tuli istumaan pariskunta, joista se naispuolinen alkoi heti ensimmaiseksi riitelemaan minun kanssani. Hanen mielestaan minun olisi heti matkan alusta kiivettava ylapetiin (klo 16.30) koska han haluaa levata alapedissa. Selitin hanelle, etta vaikka minulla oli ylapeti varattuna, paivasaikaan paikkanumerot ovat kaikki siina alapenkilla missa istutaan, ja pedit avataan vasta normaalina nukkumaanmenoaikana. Sanoin kylla, etta han voi toki menna ylapetiin, jos haluaa levata, mutta han ei voinut menna sinne, koska siella oli liian voimakas ilmastointi (mutta mitapa valia silla, jos se minua esim. kiusaisi).. Sitten sanoin, etta han voi kylla menna minun puolestani makuuasentoon siihen penkille silta osin, mita minulta jaa yli, jos hanen miehensa sitten mahtuu johonkin. Mutta ei sekaan kelvannut. Penkki on hanen! Vastapaata istunut nainen tuli mukaan keskusteluun komppaamaan minua, etta ei toista voi pakottaa menemaan paivalla ylos, lopulta nainen vaan antoi periksi. Hupaisaa kylla, etta kyseessa oli mauritiuslainen pariskunta ja mina en ymmartanyt heidan puheestaan sanaakaan, siis en ensimmaistakaan, mutta valittamiselle on niin yleismaailmallinen aanensavy, etta tajusin kylla, etta nainen valitti IHAN KOKO AJAN. No, en antanut sen hairita itseani vaan nautin maisemista ja kirjastani.. Miehensa oli onneksi asiallisempi ja antoi minun menna lopulta keskisankyyn nukkumaan, enka joutunut yollakaan ihan hirveasti karsimaan vahvasta tuulesta.. Matkaseurana oli myos afganistanilainen mies, joka halusi ottaa minusta valokuvia, en ole ihan varma mihin tarkoitukseen... Ja annoin vahingossa luvan, koska ymmarsin vaarin, etta han haluaa minun ottavan kuvan itsestaan, han kun ei puhunut juurikaan englantia...

Ja siis, nyt olen Mumbaissa ja NAUTIN NAUTIN NAUTIN lammosta. Kavin ostamassa sandaalit ja kurtapaidan, housut ja huivin. Kohta lahdemme tutustumaan eraaseen paikalliseen projektiin..