Viime hetken tunnelmia Vasaista (ja Mumbaista)

Viime hetki tarkoittaa todellakin viime hetkea, reilun tunnin paasta lahden kohti Kurlaa, josta hyppaan Bangaloreen suuntaavaan junaan. Junamatka Bangaloreen tulee kestamaan reilu 23 tuntia, jos ei tule mitaan viivastyksia. No, se lienee toiseksi pisin junamatka taman hetkisen suunnitelman mukaan (veikkaisin, etta paluumatka Delhiin sitten aikanaan Chennaista voi kestaa parikolme paivaa...) Ja siis ennen Bangaloren junaa edessa on parin tunnin matka junalla ja taksilla sinne asemalle mista se lahtee. Myonnan, alan kayda vanhaksi, en jaksa menna kahdella riksalla ja kahdella paikallisjunalla sinne asemalle, vaan aion ekan junamatkan jalkeen hypata taksiin ja matkustaa loppumatkan mukavasti.

Mita sitten olen puuhaillut taalla Mumbaissa/Vasaissa? Torstai aamuna todellakin liityin kahden SCI aktiivin Tanyan ja Shraddhan seuraan paikalliseen kouluun, jossa opetimme lapsille paperikassien tekoa vanhoista sanomalehdista. Tai oikeastaan tama oli vasta ensimmainen sessio, ja jatkoa seuraa ensi viikolla (ilman minua) koska ei ollut aikaa odottaa lehtien kuivumista, jotta olisi paasty itse kokoamistyohon.. Lapset olivat tietty erittain innoissaan vierailustamme, tarkoittihan se sita, etta he eivat joudu kirjoittamaan jotain tylsia tehtavia, vaan paasevat sen sijaan askartelemaan.. Session jalkeen kavimme kavelylla laheisella rannalla, joka oli erittain miellyttava kavelyretki aamlla. Ranta oli enemman tai vahemman taynna lintsaavia opiskelijoita, vaikka mikaan uimaranta se ei ollut, ainakaan noin laskuveden aikaan..

Loppupaivan torstaina otin iisisti, kavelin ja kiertelin Vasaita. Illalla kavimme Tanyan kanssa syomassa, ja sain ensimmaista kertaa ruokaa, joka jossain maarin muistuttaa sita intialaista ruokaa, jota saa Suomessa intialaisissa ravintoloissa, mutta oli toki parempaa. Sitten jalkkariksi maistoin viela Kulfia, joka on intialaista jaateloa, mutta se on vahan erilaista meikalaisesta jaatelosta. Hyvaa kuitenkin.

Perjantai oli se paiva, jonka vietin sitten Mumbaissa, siella alueella missa kaikki turistit hengaavat, eli Colabassa. Siella sijaitsee kuuluisa Gateway of India, missa kavin vahan ottamassa kuvia ja nauttimassa auringosta. Sen jalkeen lahdin kavelemaan pitkin Colaba Causewayta, joka on pitka ostoskatu taynna turisteille tarkoitettua tavaraa. Tavallaan oli kiva olla tosi turistipaikassa vaihteeksi, toisaalta oli vahan rasittavaa, kun koko ajan minulle yritettiin myyda jotain. Myonnan toki, etta lankesin kiusaukseen aika moneen otteeseen. Loysin sielta myos eraan kirjan, jota olen jo jonkin aikaa yrittanyt saada kasiini (kirjan nimi on Bombay Duck Is a Fish...) Syomassa kavin kuuluisassa Cafe Leopoldissa, jossa kavin itse asiassa myos viimeksi Mumbaissa kaydessani 5 v. sitten. Sen jalkeen paikkahan oli yksi niista kohteista, jossa terroristit hyokkasivat joitakin vuosia sitten, mutta en huomannut mitaan eroa paikassa tai sen tunnelmassa, se oli edelleen taynna turisteja seka paikallisia. Ja ruoka oli hyvaa, mutta mika tarkeinta, sielta sai aivan ihanaa raikasta vesimelonimehua. Oli muuten jokseenkin jano nimittain.

Paikallisjunalla taalla olen matkustanut muutamia kertoja ja se on ihan oma maailmansa. Ruuhka-aikaan junaan nouseminen ja matkasta ehjana selviaminen on oma taitolajinsa. Itse asiassa menomatkalla aamuruuhkan aikaan paadyin lopulta sellaiseen ratkaisuun, etta hyppasin taalta Vasaista vastakkaiseen suuntaan menevaan junaan, ajoin sille kolme pysakinvalia paattarille ja jain odottamaan, etta juna lahtee takaisin pain. Nain sain hyvan istumapaikan. Paluumatkalla olin laiturilla odottamassa kun juna saapui taaskin paattarille ja yritin kylla parhaani mukaan rynnia sisaan niin, etta saisin istumapaikan, mutta en onnistunut siina. Onneksi siella oli pari erittain ystavallista ja ihanaa naista, jotka tarjosivat minulle istumapaikan. Ja kun sitten halusi jaada pois junasta, piti nousta istumapaikalta jo ennen edellista pysakkia, kuin mihin oli matkalla, ja lahtea rynnimaan ovea kohti. Samainen nuori nainen, joka oli antanut minulle istumapaikkansa, jai samalla pysakilla ja neuvoi minua miten toimia. Ja kun sitten asemalla menin alas vahan vaarassa kohtaa, han viela neuvoi ja saattoi minut riksalle. Monet intialaiset ovat aivan superystavallisia ja myos vieraanvaraisia siinakin mielessa, etta jos he nakevat, etta joku on vieras taalla, he todella haluavat auttaa. Aina toki pitaa pitaa paa kylmana, etta ei luota vaaranlaisten tyyppien "kohteliaisuuteen"..

Tanaan kavin Tanyan perheen luona lounaalla ja sain erittain herkullista paikallista ruokaa, osa tosin taisi olla myos Karnatakalaista ruokaa. Taalla Jayaprasadin ja Anithan luona (joista ensin mainittu on SCI Intian National Secretary ja jalkimmainen hanen vaimonsa) olen myos toki saanut hyvaa ruokaa, mutta se on ollut keralalaista, koska he ovat sielta kotoisin.. Joten taas tuli vahan vaihtelua.. Muutenkin olen saanut koko matkan todella hyvaa ruokaa ja ainakin tahan mennessa kaikki ne, joiden luona olen syoneet, ovat viela erikseen maininneet,etta ovat yrittaneet pitaa ruoan tulisuuden minimissa, mita mina suuresti arvostan, silla en ole tulisen ruoan ystava. Saa nahda mita seuraavaksi tapahtuu, kun suuntaain etelaan... (Hmmm.. onko tama jo melkein ruokablogi, kun joka kappaleessa on ruokajuttuja..

Pitaapa alkaa valmistautua pitkaan edessa olevaan matkaan. Seuraava paivitys Bangaloresta tai Mysoresta...